Kesälomien jälkeen oli tiedossa matkapäiviä työn merkeissä normaalia enemmän. Heti loman jälkeen piti olla viikko Canadassa St. Johnsin kaupungissa New Founlandissa. Lennot oli varattu Lufthansan koneilla Helsingistä Muncheniin ja sieltä St. Johnsiin. Kävi kuitenkin niin, että Muncheniin laskeuduttuani tuli tieto, että reissu on peruttu ja niinpä jouduin ostamaan paluulipun Helsinkiin ja kääntymään takaisin kotiin. Olin kyllä käynyt kyseisessä paikassa aiemmin, mutta siitä visiitistä on jo vuosia aikaa.
Peruuntuneen matkan takia sain olla reilun viikon kotona ennen kuin oli edessä lähtö Hampuriin, jossa olin neljä päivää.
Hampurin satamamaisemaa hotellista |
Aalesund
Heti seuraavalla viikolla Hampurin reissun jälkeen piti lähteä viikoksi Norjan Aalesundiin erinäisiin tapaamisiin. Sattui kuitenkin niin, että tälle reissulla osui kohdalle mukavan lämpimät ja aurinkoiset kelit, jotka saivat myös liikkumaan ulkosalla. Ohessa muutama kuva kauniista Norjan maisemista
Aalesundin kaupunki Fjellstuanin päältä kuvattuna |
Panoraamakuva kaupunkiin |
Singaporeen
Syyskuun puolivälissä oli sitten edessä kolmen viikon työreissu Singaporeen ja tämä reissu olikin tavallisesta poikkeava, koska sain matkalle mukaani myös vaimoni Seijan. Oma reissuni oli suunniteltu kolmen viikon mittaiseksi kun taas Seijan piti koulutöiden takia tyytyä kahteen viikkoon. Lento Singaporeen oli Lufthansan koneilla Helsinki - Frankfurt - Singapore, joista tuo jälkimmäinen toistaiseksi maailman suurimmalla matkustajakoneella eli Airbus A380 koneella economy extra luokassa.
Airbus A380 on kyllä mahtavan näköinen ilmestys. Kone on kokonaan kaksikerroksinen. Yläkerrässa on pelkästään First Class ja business-luokan paikkoja. "Rahvas" matkustaa alakerrassa .) |
Maahantulo-ongelmia
Olin käynyt Singaporessa muutaman kerran aiemminkin ja tiesin kyllä, että kyseessä on maa, jossa on todella paljon lailla kiellettyjä asioita. Maa on niistä kuuluisa - ja monista paikoista saa myös ostaa T-paitoja joihin on painettu joitain näistä lakipykälistä kuten:
- Purukumia ei saa tuoda maahan eikä sitä tietenkään saa siellä myydä eikä syödä
- Jos käyt julkisessa WC:ssä ja jätät pytyn vetämättä niin tulee 500 SGD sakot
- Jos heität kadulle roskia
oten sain lepäillä matkan rasituksia pois pari päivää, koska maanantai sattui olemaan paikallinen lomapäivä. Seija tuli perässäni muutama päivä myöhemmin ja saapui perille Keskiviikkona.
Majapaikasta
Majapaikkana Singaporessa toimi hotelli Hilton, joka sijaitsee kaupungin keskustassa Orchard Roadin varrella, jossa lähes kaikki muutkin isommat hotellit ja ostoskeskukset sijaitsevat. Hilton ei toki ole parhaimpien hotellien joukossa vaan enemmänkin paikallista keskikastia verrattuna esimerkiksi Shangri-La - hotelliin, jossa olin aiemmilla reissuillani majaillut. Nyt pitää toki sanoa, että työreissuilla hotellit ovat aika eri luokkaa kuin omakustanteisilla reissuilla, mutta toki pitää huomioida, että hotellista käsin joutuu myös aika paljon tekemään töitäkin.
Hilton Hotel - Orchard Road, Singapore. Vieressä Jamie Oliverin ravintola |
Kuva huoneestamme työpisteineen |
Huonepalvelun askarteluja :) |
Ja vaikka hotelli olikin aika "tavallinen" niin ehkä sen asiakkaat eivät sitä olleet. Aika monena iltana oli eri merkkisiä ja mallisia autoja hotellin vieressä parkissa. Kyllähän niitä kelpasi ihmetellä ja todeta, että kyllä täällä joillakin ainakin rahaa on ...
Rolls-Royce |
Lamborghini |
Päivittäinen työmatka puolestaan suuntautui aivan maan toiselle laidalle Tuasiin. Taksikyyti sinne kesti ruuhkasta ja ajoreitistä riippuen 30 - 60 minuuttia.
Seijaa odotellessa
Olimme suunnitelleet matkamme niin, että kun minä olen päivät töissä - niin Seija hoitaa kouluasioitaan hotellilla. Kun sitten tulen töistä hotellille niin lähdemme kaupungille illallisella ja katselemaan paikallisia nähtävyyksiä, joista kerromme lisää seuraavissa julkaisuissa yhdessä - kunhan nämä matkan muutama ensimmäinen päivä on vietetty ja Seijakin tulee paikalle - vaikka se tuossa oranssin Lanborghinin vieressä jo poseeraakin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti